Työpaikkaa minulle ei tunnetusti kuulu eikä näy, mutta opiskeluun liittyvää tekemistä sen sijaan riittää. Avoimen yliopiston opinnot jatkuvat vielä tämän syksyn, ja ty(övoima)po(liittinen)-koulutus alkoi. Kumpikaan ei tietenkään ole ”oikeata” ammattiin johtavaa opiskelua (työllistymisestä puhumattakaan), mutta onpahan ainakin jotain harrastelua ja puuhastelua eikä tarvitse aina kotona kököttää. Tosin ilmaiseen työharjoitteluun (50 pv) meno mättää todella pahasti! Ajattelin viimeksi, kun sain (ensimmäisen) pitkän työttömyyteni jälkeen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi työtä, etten enää menisi ilmaiseksi töihin - vaan toisin tässä taas kävi… Ollessani oppilaitoksessa, jossa työvoimakoulutus järjestetään, katselen viereistä toimistorakennusta ja haluaisin olla siellä töissä tai haluaisin olla kouluttajana kouluttajan paikalla, enkä siellä toisella (väärällä) puolella.
Avoimen yliopiston opinnoista jouduin silloin keväällä tekemään oikein selvityksen TE-toimistolle. Siitä ei (onneksi) seurannut muuta kuin se, että opiskelu oli merkitty TE-toimiston tietoihini. Selvityksen tekemisestä aiheutui silloin minulle kauhea stressi ja pelko joutumisesta maksamaan työttömyyskorvausta takaisin, mutta eihän sillä opintosuoritusten määrällä saa mitenkään väännettyä opiskelua päätoimiseksi.
Avoimessa yliopistossa opiskelussa on tullut eteen eräs harmittava seikka - nimittäin se, ettei sielläkään pääse eroon työkeskeisyydestä! Verkko-opinnoissa pohditaan opiskeltavia asioita keskusteluissa ja tietenkin keskustelijat tuovat niissä esiin, että teen työkseni tällaista ja tarvitsen näitä taitoja työssäni jne. Lukiessani noita juttuja mietin, että minäkin haluaisin juuri tuollaisen työnkuvan ja olisin hyvä siinä tai vähintään oppisin homman nopeasti, mutta… Tyydyn sitten vain kirjoittamaan keskusteluun kommentin, että myös työtön tarvitsee informaatiolukutaitoa. Sitä me tarvitsemme jo pelkästään kriittisessä suhtautumisessa ilmoitettuihin työttömyyslukuihin (ja ristiriitaan niiden ja todellisen työttömien määrän välillä)!
Olin myös typo-koulutuksessa vajaa pari vuotta sitten. Aluksi tuntui niin mukavalta, että saa joka aamu lähteä jonnekin. Ikäänkuin menisi töihin.
VastaaPoistaMutta sitten tuli sama tunne kuin sinulla, että ajattelin koko ajan miten hyvin jo osaan opetettavat asiat ja olisin jopa parempi opettaja tietyissä aineissa. Niin mielelläni tekisin sitä työkseni. Se harmitti. Harjoittelupaikkaa, sitä ilmaista työtä, piti hakea tosi kauan. Siitäkin ajattelin, että kun huomaavat mitä kaikkea osaan, palkaavat minut oikeasti töihin.
Mitä vielä, en saanut näyttää osaamistani, kun olin niin vähän aikaa, niin en päässyt mihinkään projekteihin mukaan. Aputöitä tein. Harmitti, isolla V:llä.
Mutta muuten, hienoa kun jaksat opiskella, kyllä se pitää mielen virkeänä!
Itse aloitin ihan huvikseni, ei liity työhöni, italian kielen opinnot.
Se on tätä työttömän elämää...
VastaaPoistaYksi hyvä työvoimapoliittisen koulutuksen aihe olisi: "Miten tulen toimeen loppuelämäni ilman työtä ja rahaa?" Olisi kysyntää sellaiselle kurssille!
Minulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia. Miten tyytyväinen sitä onkaan kun voi lähteä aamulla jonnekin tärkeään, edes sen matkan ajan voi kuvitella, että otsassa ei lue isolla TYÖTÖN.
VastaaPoista