Töissä!

Olen ollut juhannuksen jälkeen työkokeilussa (siksi kävin TE-toimistossa kesäkuun alussa) ja nyt sain viiden kuukauden työsopimuksen vuoden loppuun asti eli ensimmäinen virallinen työpäiväni oli tänään. Ei sinänsä huono diili, kun yhdellä palkattomalla työviikolla saan kuukauden palkallista työtä. Tällä diilillä en tosin valitettavasti vielä pääse ansiosidonnaiselle, mutta toivon saavani vielä ainakin puuttuvan kuukauden (mielellään toki enemmän) myöhemmin, koska kaikki ma. työsopparit tehdään vuoden loppuun. Palkkani on tietenkin pieni, mutta koska siitä ei tarvitse maksaa paljon mitään veroa, käteen jäävä osuus taitaa olla parempi kuin koskaan ennen. (Parempaa palkkaakin pitäisi toki saada, että saisi paremman ansiosidonnaisen.)

Niin, eipä työllistymisessäni mennytkään kuin 4 vuotta! Neljä hukattua vuotta olin palkatta - ensin pienellä ansiosidonnaisella ja sen jälkeen työmarkkinatuella turhautumassa, osittain todella pienillä tuloilla typerän aktiivimallivähennyksen kera. Työllistymiseni vaati (minulle harvinaista) oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemista, aktiivisuutta, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta (vaikka meinasin jo monta kertaa luovuttaa). Se vaati myös rekrytoijiksi kaksi minua vanhempaa naista, jotka ymmärsivät tilanteeni, koska edes oman ikäiseni henkilöt eivät näyttäneet minulle vihreää valoa. Pohdimme yhdessä, miten pääsisin opettelemaan puuttuvia taitoja, ja itse ehdotin työkokeilua.

Työkokeilu oli minulle ainoa tapa päästä opettelemaan tiettyjä työtehtäviä - näin 54-vuotiaana pitkäaikaistyöpaikattomana. Olin nimittäin helmikuussa 2018 työhaastattelussa ko. paikassa ja silloin minulle sanottiin, ettei siellä kukaan ehdi opettaa mitään, vaan kaikki pitäisi jo osata valmiiksi. Työtehtävät ja ohjelmistot eivät tosin mitään ylivoimaisia opeteltavia ole, vaan jokaisen normaaliälyisen opittavissa. Uudessa työssäni ei vaadita korkeakoulututkintoa, ei ole näkyvää ikäsyrjintää eikä myöskään edellytetä täydellistä (tai minkäänlaista) englannin puhetaitoa (em. seikkoihin työllistymiseni on aiemmin tyssännyt).

Työssäkäyvän elämä on täysin erilaista kuin vasten tahtoaan kotona työttömänä kärvistelevän elämä. On mahtavaa, kun viikonloput erottuvat arkipäivistä ja työ vapaa-ajasta! Työttömän elämä on (enimmäkseen) yhtä harmaata mössöä enkä todellakaan ymmärrä, miten olen voinut sitä jaksaa taas näinkin monta vuotta? Tällä hetkellä minun ei tarvitse hävetä työpaikattomuuttani, vaan kehtaan tavata ihmisiä ja kestän myös paremmin kuunnella jatkuvaa töistä puhumista.