torstai 12. syyskuuta 2019

Vuorotteluvapaan sijaisuuksista jälleen


Koska olen ollut 1) määräaikaisessa virassa eläkkeelle jääneen jäljiltä, 2) äitiysloman/ hoitovapaan sijaisena sekä 3) palkkatukityössä, jää vähistä työllistymismahdollisuuksistani jäljelle 4) vuorotteluvapaan sijaisuus. Niitä on kuitenkin hyvin harvoin ja vähän tarjolla. Toisaalta niihin hakiessa edellytetään, että hakija on työtön työnhakija, joten ne olisivat työpaikattomalle edes jonkinlainen mahdollisuus työllistyä. Tänä vuonna olen ollut työhaastattelussa kahteen vuorotteluvapaan sijaisuuteen, enkä sitten muita haastattelukutsuja ole saanutkaan. Kumpaankaan paikkaan en tullut valituksi.  

Tässä hieman tilastoa:
Vuosina 2017 – 2019 olen hakenut seitsemää vuorotteluvapaan sijaisuutta (kaikkien työpaikkahakemusteni määrä noilta vuosilta on viitisenkymmentä).
Vuoden 2019 osuus noista on neljä hakemusta ja siis kutsu kahteen haastatteluun (aiempina vuosina ei kutsua ole tullut).

Työllistymiseni ei oikein tällä menolla edisty, vaan työpaikattomuuteni jatkuu jatkumistaan. Jään sitten odottelemaan niitä ”luvattuja” palkkatukipaikkoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti