maanantai 9. huhtikuuta 2018

Työtön insinööri


Huomasin tässä etten ole blogini yli seitsemänvuotisen (22.2.2018) historian aikana käyttänyt kertaakaan otsikkoa ”työtön insinööri”. Vaikka en itse oikeastaan enää insinööri olekaan johtuen siitä, että valmistuin kohta 28 vuotta sitten ja olen työskennellyt insinöörin tehtävissä viimeksi noin 19 vuotta sitten, minua kuitenkin kiinnostaa insinöörien työttömyys aiheena. Koska insinöörin tutkinto on ainoa tutkintoni yo-tutkinnon lisäksi, olen kuitenkin sen tutkinnon pohjalta työskennellyt vielä vuonna 2009 muissa tehtävissä. Tässä siis tilastoja viime ajoilta:

Työttömät Pirkanmaalla koulutusaloittain kesäkuussa 2017

Insinööri (ml.amk&rak.arkkitehdit) 680
Filosofian maisteri (hum.) 556
Diplomi-insinööri 446
Tradenomi 413



”INSINÖÖRIPULAA EI OLE” (23.1.2018)


Puheet työvoimapulasta ovat Insinööriliiton mukaan selvästi liioiteltuja, sillä insinöörejä on työttömänä yli 5 000. Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo kertoo, että insinöörien työttömyysaste ei ole alentunut sitten vuoden 1992, jolloin työttömänä oli noin 3 000 insinööriä.
Sen jälkeen työttömänä on ollut noin 5 000 – 8 000 insinööriä vuosittain. Viime vuoden marraskuussa työttömänä oli yli 5 300.

Työttömiä joka alalta

Salo huomauttaa, että insinöörejä riittäisi joka alalle.
Meillä on vähintään satoja insinöörejä työttömänä joka alalla.
Eniten työttömänä on tieto- ja tietoliikennealan insinöörejä, 1 300. Kone-, energia- ja kuljetustekniikassa työtä on vaille yli tuhat insinööriä, automaatio- ja sähköalalla noin 800, prosessi- ja materiaalitekniikassa reilu 600 ja rakennus- ja maanmittaustekniikassa noin 600 insinööriä.


6 kommenttia:

  1. Työtön insinööri saa töitä vain oikealla suhdeverkostolla. Valhetta kaikenlaiset työvoimapulauutiset.

    VastaaPoista
  2. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3404791-rakas-juhana-vartiainen-avoin-kirje-leviaa-netissa

    VastaaPoista
  3. Suhdeverkosto mahdollisesti auttaisi työllistymään alasta riippumatta; sellaista ei vain satu olemaan.

    "Rakas" J.V. on hakemassa hillotolpalle Suomen Pankkiin - ei liene vahvoilla?

    VastaaPoista
  4. Jotenkin tuntuu, että maassamme on menossa jokin jättimäinen sumutus. Viitaten linkittämääsi uutiseen, jossa kerrotaan, että IT-puolen insinöörejä on eniten työttömänä, tuntuu jotenkin hassulta, miten yhtäaikaa uutisoidaan siitä, että maassamme olisi töitä heti 9000:lle ohjelmoijalle:

    https://www.uusisuomi.fi/raha/220224-suomessa-paha-pula-koodareista-te-tarvittaisiin-heti-9-000-palkka-jopa-15-000-eu-kk

    Tämä tuntuu yhtä tyhjältä huutelulta, kuin suurten ikäluokkien eläköityminen 2010 jälkeen. No, 2012 oli suurin eläköitymispiikki ja työttömyys ei laskenut yhtään. Vasta kuusi vuotta myöhemmin on jotain laskua ollut työttömyydessä ja sekin voi johtua tilastollisesta harhasta kun työttömiä on työnnetty TE-toimenpiteisiin.

    Muistan uutisoinnit 90-luvun lamasta, että sieltä noustiin koska uskottiin tulevaan. 2008 kriisin jälkeen ei tällaista toiveikkuutta tulevasta enää ole ollut. Mahtaneeko johtua siitä, että 90-luvun lamaan syntynyt ikäpolvi muistaa lapsuuden niin toivottomana, (lapset kun kokevat asiat eri tavalla kuin aikuiset) etteivät mm sen johdosta enää tehtaile lisää lapsia, koska eivät todellakaan halua tarjota sellaista lapsuutta omalle jälkikasvulleen, jonka itse kokivat?

    Noita syntyvyystilastoja kun katsoo, niin liki vapaassa pudotuksessa on käyrä ollut 2008 lähtien. En ole niin fiksu, että osaisin löytää korrelaation nimenomaan nuorten miesten työttömyyden kanssa. Enemmänkin näkisin korrelaation sen kanssa, että nuoret ovat tajunneet, ettei täällä ole toivoa paremmasta elintasosta, kävi sitten kouluja tai ei niin suhdeverkosto on ainoa keino päästä työnsarkaan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sumutus on ehdottomasti menossa! (Kts. seuraava bloggaukseni.) Ei koodarikoulutuksen lisääminen auta tuohon "pulaan", koska ns. pula on vain henkilöistä, joilla on täsmäosaaminen ja muutenkin täyttävät kaikki vaadittavat ominaisuudet.

      Minultakin meni toivo 2008 taantuman jälkeen, jonka seurauksena jäin määräaikaisuudesta työttömäksi keväällä 2009 ja olen käytännössä pysynytkin siitä asti työpaikattomana.

      Onneksi nuoret myös voivat lähteä tästä maasta pois, vaikka (nuoriso)työttömyys on toki vakava ongelma muuallakin.

      Poista
    2. (Tarkoitan uusinta bloggaustani "Orpo piru".)

      Poista