tiistai 24. huhtikuuta 2018

Miksi koskaan edes yritin mitään?


En selvästikään ole sellainen ihminen, joka menestyy tässä maailmassa! Kaikki yritykseni ovat olleet tuomittuja epäonnistumaan – tavalla tai toisella. En osaa olla sellainen kuin ”pitää” olla. En osaa sanoa sellaisia asioita kuin ”pitää” sanoa, eli ns. oikeita asioita. En osaa ladella valkoisia valheita, vaan olen liian rehellinen* juuri silloin, kun pitäisi ymmärtää kaunistella totuutta. En vain sovellu tähän maailmaan ollenkaan, olen yksinkertaisesti ”vääränlainen”!  En ole koskaan osannut pelata sellaisilla säännöillä, joilla kuuluu pelata enkä ole niitä tähän ikään mennessä vieläkään oppinut.

*Olen liian kiltti, liian rehellinen ja empaattinen. En silti väitä olevani mikään hyvä ihminen, vaikka toki haluaisin sellainen olla ja pyrin olemaan.

Minusta tuntuu usein, että en kestä tätä maailmaa, että olen liian herkkä tänne. En jaksa jatkuvaa kilpailua esim. työpaikoista enkä halua käyttää kyynärpäätaktiikkaa, vaikka monet muut tuntuvat niin tekevänkin. Tämä maailma ei yksinkertaisesti tunnu hyvältä paikalta elää.” Lainaus täältä

Epäonnistumisia, hylkäämistä, menetyksiä… Syrjintää, torjuntaa, vittuilu(magnetismi)a… Minussa ja olemuksessani lienee jotain sellaista, joka aiheuttaa edellä mainittuja asioita? Lukemattomia hylättyjä tai tuloksettomia kesätyöhakemuksia, opiskelupaikkahakemuksia, työpaikkahakemuksia…

Nykyisin jo pelkät hakupaperini aiheuttavat voimakkaan torjuntareaktion ”korkean” ikäni ja pitkän työpaikattomuushistorian vuoksi.



6 kommenttia:

  1. Ajat ovat nykyään sellaiset, ettei ihmisellä ja etenkään rehellisyydellä ole mitään painoarvoa. Elämme aikaa, jolloin vain pintakiilto ratkaisee ja työmaailmassa menestyvät ihmiset, jotka suurin äänin tuovat itsensä esille, siis itsensä ei osaamisensa, koska se rajoittuu vain itsekehuun.

    Herkät eivät tässä maailmassa enää pärjää, vaikka kaikenlaiset tieteelliset&taiteelliset saavutukset on luotu massasta poikkeavien yksilöiden toimesta.

    Tässä muuten testi erityisherkkyydelle:

    http://hsperson.com/test/highly-sensitive-test/

    Suosittelen tutustumaan Elaine N. Aron kirjoihin.

    VastaaPoista
  2. Tein tuon testin ja tulokseni oli 12, kun 14 olisi erityisherkkyyden raja. Minulle kuitenkin riittää jo aivan "tavallinen" herkkyys siihen, etten menesty missään kilpailuasetelmissa enkä oikein muussakaan...

    VastaaPoista
  3. Eihän nuo aivan aukottomia ole... On toisaalta hirmu järjetöntä, miten tänä päivänä saa kilpailla aivan kaikesta.

    Tässä mielenkiintoisia mietteitä, koskee muitakin kuin nuoria miehiä

    https://yle.fi/uutiset/3-10182503

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tuo Matteus-periaate: Selviytymiskokemukset kasautuvat sellaisille, joista aikaisemmat selviytymiskokemukset ovat tehneet itseensä luottavia, sosiaalisia ja yritteliäitä." Myös minä olen joskus kirjoittanut siitä, että elämässä onnistumiseen tarvitaan onnistumisen kokemuksia. Pelkkä yrittäminen ei tosiaan riitä.

    VastaaPoista
  5. Matteus-vaikutuksesta olen pari artikkelia poiminut ja jotain mietintää saanut itsekin aikaiseksi:

    https://tuhannentyohakemuksenimies.blogspot.fi/2017/01/tyottomyyden-tarkoitus.html

    Kommenttikentän perusteella on tainnut mennä ohi sun silmien

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyviä pohdintoja on tuossa kirjoituksessasi. Samansuuntaisia omatkin kokemukseni aiheesta ovat.

      Poista