tiistai 13. helmikuuta 2018

Urakateus!


Urakateus saattaa johtua siitä, että kadehtii toisen uraa eli haluaa itselleenkin sellaisen, mutta myös siitä, ettei ole uraa (työpaikkaa) ollenkaan!

Kun kaikki ammatilliset - ja edes jonkinlaiseen uraan liittyvät - toiveet ovat valuneet viemäristä alas… Lähes viikottain saan lukea lehdestä jostain työpaikanvaihtajasta, jonka kanssa olisin halunnut samankaltaisen urapolun. No, hän sai sen, minä en. Kirjastoalan työvoimakoulutuksessa eräällä työllistyneistä oli juuri sellainen urapolku, jota minäkin olisin itselleni toivonut. Minun tapauksessani kyseisenlainen urapolku ei edes alkanut, koska en päässyt lukion jälkeen yliopistoon englantia opiskelemaan. Siitä alkaen olen ollut tässä johonkin (muuhun) tyytymisen kierteessä, jossa olen edelleen. Minun on aina pitänyt ajatella, että tämä (siis se ala tai työpaikka, jonne olen päässyt) korvaa sen oikeasti toiveissani olleen. Olisi ehkä voinut korvatakin, jos en aina lopulta olisi päätynyt työttömäksi? Tässäpä olen taas haikailemassa turhaan seuraavaan, korvaavaan ammattiin/ työpaikkaan… Nyt viisikymppisenä kaikki on selvästikin liian myöhäistä.

1 kommentti:

  1. Oma ”urani” hukkui jonnekin ruuhkavuosien, ylitöiden ja uusien tehtävien pyörremyrskyyn. Ei uraa ehtinyt edes ajatella. Teki vain selkäytimellä, vuosi vuoden perään. Yhtäkkiä olit tilanteessa, jossa esimieheksi tuli lapsesi ikäinen tärpästikkeli, joka ensi töikseen kyseenalaisti, teemmekö oikeita asioita tai edes oikealla tavalla. Teimme juuri niitä asioita, joita johto meidän tahtoi tekevän ja työtapojen kehityskin eteni sellaista vauhtia, että hitaampia hirvitti. Ikäluokkamme on käynyt läpi uskomattoman työtapojen muutosketjun pallokirjoituskoneista webinaareihin. Ja joku kehtaa tulla kyseenalaistamaan, teemmekö työtämme oikealla tavalla. Ja tottakai yksikön vanhimmat naiset joutuivat tuon kädet puuskassa meuhkaavan pikkupomon silmätikuiksi. Me kun emme ihan helposti antaneet mitätöidä vuosikymmenien työtämme. Pidimme omia ja nuorempien kollegojen puolia mm. ylitöiden korvausasioissa. Osoitimme myös solidaarisuutta ulkoistuksen seurauksena saneeratuille. Sillä oli seurauksensa. Pari lähti eläkkeelle, yksi ”pääsi” sairaseläkkeelle ja yksi sai potkut. Työstään ylpeä, taipumaton ja siksi ”vaarallinen” ikääntyvien naisten joukko. Kun tilaisuus tuli, pikkupomo aloitti ajojahdin, jonka seurauksia puitiin pitkään ja jonka lopputuloksena olen nyt työtön. Pitkän uran ”upea” päätös. Vuosien uhrautuminen, palkattomia ylitöitä, tinkimätön työmoraali ja ammattiylpeys oli hetkessä poispyyhitty. Sitä ei enää ollut eikä sitä kukaan enää koskaan muistaisi. Persoona non grata.

    VastaaPoista