tiistai 5. syyskuuta 2017

Kiitos tästä tiedosta

Työpaikkoja on muka nyt Pirkanmaalla tarjolla enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Missähän minun työpaikkani mahtaa piillä? Viimeisestä oikeasta työsuhteestani (kesto yli vuoden) on kulunut kahdeksan vuotta ja viimeisestä lyhyestä pätkätyöstä runsas vuosi. Iloiset työllistymisuutiset eivät koske kaikkia (pitkäaikais)työpaikattomia, kuten minua. Olisiko tässä sittenkin kyse pitkäaikaistyöttömyyden vähenemisestä muulla tavoin kuin oikean työllistymisen kautta?


Olen ollut työnantajien hyljeksimä – enemmän tai vähemmän – koko työikäni. Miten sitten nyt? Jään odottelemaan haastattelukutsuja ja työsopimuksen allekirjoittamista – tai sitten en! ”Yllättäen” viimeksi hakemistani työpaikoista ei ole kuulunut minkäänlaista vastausta…

Siinä firmassa (nimi on muuttunut jo monta kertaa), jossa insinöörin urani alkoi ja loppui näyttää olevan säännöllisesti ainakin kerran vuodessa haussa vastaava paikka, jossa aikanaan (18…27 vuotta sitten) työskentelin - ensin vakituisessa työsuhteessa ja myöhemmin ns. ulkoistettuna. Tämä saattaa johtua kolmesta seikasta:
1) Tekijöiden tarve lisääntyy koko ajan
2) Valittuun henkilöön ei olla tyytyväisiä, ja hän joutuu pois
3) Valittu henkilö ei ole itse tyytyväinen työpaikkaan ja vaihtaa muualle

Mikähän näistä mahtaa olla syynä…?

6 kommenttia:

  1. 4) Todellista tarvetta uudelle työntekijälle ei ole mutta yhtiö haluaa luoda itsestään positiivista kuvaa.

    VastaaPoista

  2. 5) Kartoitetaan potentiaalisia osaajia mahdollisen tulevan tarpeen varalle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä. Muitakin vaihtoehtoja tosiaan löytyy kuin nuo minun ehdottamani.

    VastaaPoista
  4. Tätä menettelyä kutsutaan jatkuvaksi rekrytoinniksi. Itse tiedän useita yrituksiä, joissa on sama paikka avoinna ympäri vuoden. Jos paikkaa hakee, saa hylkäävän viestin.

    Ja nämä paikat sitten lasketaan "avoimiksi työpaikoiksi".

    VastaaPoista
  5. Olisin myös anonyymin laittaman 5:s vaihtoehdon kannalla. Eräässä autoliikkeessä jälkimarkkinointipäällikkö teki juuri tuota. Kehui samalla, että mainostaa firmalla menevän hyvin ja sitten toimii nykyisille pelotteena, että joku korvataan. Näin siis kymmenen vuotta sitten.

    VastaaPoista
  6. Tosiaan, tämäkin mainitsemani työpaikka lasketaan näihin "lukuisiin" avoinna oleviin paikkoihin, vaikka on hieman epäselvää onko kyseessä oikeasti sellainen.

    VastaaPoista