perjantai 25. elokuuta 2017

Työpaikattomien kvartaalihaastatteluista

Meille työpaikattomille 3 kk:n välein tehtäviksi tarkoitetut haastattelut eivät ole valitettavasti oikein onnistuneet – kuten oli alusta asti selvää. Muistan elävästi, kun ministeri Soini tuli takki auki hallitusneuvotteluista tv-kameroiden eteen julistaen itsetyytyväisenä: ”Työttömät haastatellaan jatkossa kolmen kuukauden välein.” Ajattelin heti, ettei se tule onnistumaan sekä resurssien puutteen että suoranaisen järjettömyyden vuoksi. Niinhän siinä sitten on käynyt:
”Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan kesäkuun alussa määräaikaishaastattelu oli tehty 57 prosentille työttömistä. Vielä vuoden alussa kolmen kuukauden määräaikaishaastattelu tehtiin ennen kolmen kuukauden täyttymistä vain 18 prosentille työttömistä.”
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Vain-reilu-puolet-työttömistä-haastatellaan-niin-usein-kuin-pitäisi/
Tämä tarkoittanee sitä, että mainittu % -määrä työttömistä on haastateltu vain kerran koko vuonna eikä suinkaan vähintään kahta kertaa? Jopa TE-toimistojen puolelta kyseenalaistetaan tämä loistoidea:

Kyllä soittelu mielestäni (useimmissa tapauksissa) on nimenomaan ihmisten vaivaamista. Ei yhdestä puhelinhaastattelusta sinänsä ole vaivaa, mutta sen hyöty on täysin kyseenalainen. Minua on haastateltu puhelimitse tänä vuonna tasan kerran - heinäkuussa.  Tammikuun lopussa olin ensin pakkoinformaatiotilaisuudessa, joka ilmeisesti laskettiin ensimmäiseksi haastatteluksi. Seuraava kolme kuukautta tuli täyteen huhtikuun lopussa, jolloin ei kuitenkaan mitään soittoa kuulunut, vaan infotilaisuuden ja puhelinsoiton välillä kului yli 5 kuukautta. Seuraavaa soittoa ”odottelen” lokakuun alkupuolella tietäen sen olevan täysin turhaa, koska tilanteeni ei siinä ajassa ole miksikään muuttunut eikä hyvin todennäköisesti tule muuttumaan (tosin melko varmasti ei soittoakaan silloin tule). Sitä paitsi, jos työllistymisen suuri ihme sattuisi osumaan kohdalleni, ilmoittaisin toki siitä välittömästi TE-toimistoon eikä heidän tarvitse näin ollen kysyä sitä minulta erikseen! 

Korjaus 14.9.2017: Minulle soitettiin viimeksi toukokuussa ja näin ollen seuraavan soiton olisi pitänyt tulla elokuussa.

32 kommenttia:

  1. Kaikkia ei olla pystytty haastattelemaan, koska haastatteluihin budjetoitiin alunperin liian vähän rahaa.
    Mutta jo ensi vuodeksi haastatteluihin aiotaan budjetoida 25 miljoonaa euroa lisää, minkä jälkeen jokaista työtöntä haastatellaan 3kk välein.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vm-ehdottaa-lisaa-rahoitusta-tyottomien-haastatteluihin-ja-turvallisuusmenoihin/BsrFn3mu

    Haastattelut ovat siivonneet kortistoja. Kuinka moni on saanut karenssin niiden seurauksena ja luopunut työnhausta?

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallitus-putsaa-tyottomia-kortistosta/CxAZigeR

    VastaaPoista
  2. Minua on tänä vuonna haastateltu peräti kolme kertaa! Pari viikkoa sitten oli tuorein haastattelu: tuon haastattelun piti olla 11.8 mutta olivatkin soittaneet jo 10.8 eli edellisenä päivänä ja kävin kaupassa silloin pikaisesti eikä puhelin ollut mukana. No huomasin kotiin tultuani että TE-tsto oli yrittänyt soittaa ja oli jätetty viestin puhelimeen että katkaisevat ehkä työttömyyspäivärahan maksun jos en toisella kertaa ole tavoitettavissa (vaikka siis soittivat eri päivänä kuin minulle oli aiemmin luvattu!). No, seuraavana päivänä kyttäsin puhelinta tarkasti ja onneksi soittivat uudestaan. TE-virkailija yritti kovasti tyrkyttää työkokeilua ja jotain työnhakukonsulttia: ei kiitos. Seuraava soitto lokakuun vimppa viikolla ja kaiketi työkokeiluun pitää mennä kun todennäköisesti silloinkin työtön. Niin ikää mulla 59-v ja kai tässä heidän mielestään joudankin jo kokeilemaan, miltä se työnteko tuntuu, heh :)

    VastaaPoista
  3. "25 miljoonan euron määrärahalisäystä, jolla kehitetään työttömien palveluita, kuten kolmen kuukauden välein tehtäviä haastatteluja."

    Tässä päivänä muutamana jutustelin te-asiantuntijan kanssa. Hän loihe lausumaan, että tehdään tämä palvelutarvekartoitus. Sanoin hälle, että en tarvitse palveluja, minulta puuttuu vain työpaikka.
    Olen vanhan liiton edustaja ja työpaikalla tarkoitan aina palkkatyötä.

    Vähän huvitti asetelma tuossa pikakeskustelussa, minua tarkastelee asiantuntija, joka ei ole syntynytkään vielä silloin, kun itse aloitin työelämän.

    Ei näillä asiantuntijoilla ole kuitenkaan ratkaisua siihen, kuinka esimerkiksi itseni kaltainen, kymmenen vuotta ennen alinta eläkeikää yt-ulosneuvoteltu työntekijä pääsee takaisin työelämään. Heillä on vain mahdollisuus tukea oma-aloitteista työnhakua lähettelemällä täysin päättömiä työtarjouksia eli sanktioituja pakkohakuja.
    Itseäni on esimerkiksi rangaistuksen uhalla käsketty hakea harjoittelijan paikkaa.

    Jos pravda on se, että yhteiskunnassa on kaikki hyvin, työttömyys vähenee, ihmiset luottavat talouteen, joka kasvaa ja hyvinvointi lisääntyy, miksi sitten uhrataan yhteisiä varoja miljoonatolkulla kukkuu-haastatteluihin? Eihän mitään ongelmaakaan ole virallisen totuuden mukaan.

    VastaaPoista
  4. Luultavasti tärkeintä kuitenkin oli saada uusia tilanteita työttömien karenssien lätkäisemiseen, jonka lisäksi työttömän epävarmuus tuottaa lisää tavoiteltua epämiellyttävyyttä työttömän liian miellyttäväksi tulkittuun elämään.

    Minua hämmästyttää, kuinka työttömän kaikki yksittäiset velvollisuudet todetaan vähän aikaa vieviksi (tuet yksittäisen velvollisuuden tuntipalkaksi laskettuna tuottaa siis hyvän tuntipalkan), mutta kukaan ei koskaan laske työttömien kaikkiin kyykkyhyppelyihin kuluvaa aikaa, vaikka todellisuudessa se työttömän seuraavan kuukauden tulojen epävarmuus on pahinta.

    VastaaPoista
  5. No niin. Luulisin, että suurin osa näistä tilastoista siivotuista on sellaisia työnhakijoita, jotka ovat jo työllistyneet, eivät ole työllistymistään vain TE-toimistolle ilmoittaneet. Täällä kirjoittelee varmasti sellaisia työnhakijoita, jotka ilmoittavat muutokset työnhaussaan asiallisesti, mutta myös sellaisia työnhakijoita, joilta tuo velvollisuus unohtuu, on pilvin pimein. Siksi kysymys, että mikä on tilanteesi, on ihan paikallaan. Osa on töissä, sairaslomalla, opiskelemassa, maailmanympärimatkalla, äitiyslomalla jne. TE-toimistolla ei ole kristallipalloa, jonka avulla nämä asiat selviäisi, henkilön pitäisi muistaa itse ilmoittaa muutoksista. Osa tilastoista siivotuista/siivoutuneista on varmasti myös karenssin saaneita. Työllistymissuunnitelman toteutumista seurataan nyt 3 kuukauden välein ja suunnitelman tehtävien suorittamiseen on lyhyemmät määräajat. Jos ei ole vain kuitannut tehtäviä tehdyksi, mutta on ne kuitenkin tehnyt, niin siitä ei pitäisi karenssia tulla. Mutta sellaisia työnhakijoita myös on, jotka ihan oman ilmoituksensa mukaan ovat vain katselleet työpaikkoja, eivät hae töitä koska hoitavat vaikka lapsia kotona, asuvat jossain perähikiällä ilman autoa,ja työpaikka, nimenomaan se unelmien työpaikka, pitäisi löytyä siitä kotioven takaa.

    Mutta resursseistahan se on tosiaan kiinni, etteivät haastattelut ole menneet ihan putkeen. Ja on kyllä väärin päättäjien väittää, että pelkällä soittelulla ihmiset työllistyisivät nopeammin.

    VastaaPoista
  6. Eiväthän nämä työllistyneet kuitenkaan voi nostaa samaan aikaan työttömyyskorvausta, eli tämän takia heidän olisi ollut oikeastaan pakko ilmoittaa työllistymisestään. Vai millaisia tapauksia nämä "piilotyöllistyneet" sitten voivat olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät he enää korvauksia nosta, mutta eivät myöskään ilmoita työllistymisestään TE-toimistolle. Ja ennenhän se yhteydenottoväli saattoi olla melkoinen, joten iham hyvin on mahdollista olla ollut pitkäänkin töissä, mutta silti TE-toimiston kirjoissa työttömänä työnhakijana. Minulla ei ole varmaa tietoa, mutta perstuntumalta sanoisin, että suuri osa näistä tapauksista on nuoria työnhakijoita, joilla menee Kela ja TE-toimisto iloisesti sekaisin.

      Poista
  7. Tuota minäkin mietin. Jääkö joku muka vuosikausiksi työkkärin listoille vaikka on koko ajan ollut kokoaikatöissä? Tai edes kuukausiksi? Eikä tieto kulje liitoilta tai Kelata työkkäriin päin kun siihen päivärahailmoitukseenhan on laitettava että aloitan työt?

    Perähikiällä ilman autoa on aivan mahdollista. Työmarkkinatuella sitä ei ainakaan ylläpidetä saati hankita. Muutto ei aina ole mahdollista.

    Eikö nykyisin voi mennä vaikka maailmanympärysmatkalle työttömänä? Ulkomailla asuminen ei käsittääkseni katkaise etuisuuksien maksua jos on siellä työnhaussa. Vai pitääkö siitä erikseen ilmoittaa työkkärille?

    Ehkä nuo työttömien tilastot pitäisi kasata maksetuista päivärahoista. Tyyliin huhtikuussa 2017 200 tuhatta hekilöä sai työmarkkinatukea työttömyyden perusteella ja heistä vaikkapa 190 tuhannella ei ollut työtuloja eli olivat kokonaan työttöminä. Sama ansiosidonnaisen kanssa ja sitten vielä erikseen lisätään mukaan heidät jotka ovat työhakijoina mutta eivät saa mistään rahoja ja pelkän toimeentulotuen varassa olevat työnhakijat. Tulisiko tuosta tarkemmin määriteltyä työttömät työnhakijat? Eikä tapahtuisi mitään tilastokikkailua.

    Sipilähän hehkutti twitterissä maaliskuussa miten työllistymissuunnitelmiin oli tullut huima 300% lisäys. Huomaa vain että ei olla oltu työkkärin asiakkaana eikä mitään käsitystä työkkärin toiminnasta. Ja tälläiset sitten päättää näistäkin uudistuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kulje tieto kunnolla, Kela ilmoittaa välillä, mutta kassan ilmoituksiin en ole törmännyt. Työnhakijalla on itsellään velvollisuus ilmoittaa muutoksista työnhaun tilanteessaan. Ei se minusta ole liikaa vaadittu, mutta onpahan silti kuitenkin joidenkin osalta. Tuntuuhan se sitten hölmöltä soittaa jollekin kesken työpäivän, vastauksena saattaa olla tiuskimista ja äyskimistä, "olen jo töissä, heippa". Pitäisi silti malttaa ne tiedot työpaikasta ja työtehtävästä kertoa.

      Perähikiällä ilman autoa on mahdollista juu. Mutta joku ratkaisu siihen asiaan pitäisi kuitenkin löytyä. TE-toimisto ei voi työpaikaksi sinne korpeen muuttua. Muutto ei ole aina mahdollista, mutta aika monelle kuitenkin on. Maailman sivu ollaan työn perässä muutettu, olen itsekin työttömänä näin tehnyt useaan otteeseen. Olen myös muuttanut pienempään ja halvempaan asuntoon ja asunut välillä äidin luona. Joillekin ratkaisu voi olla vaikka etätyö. Tai yrittäminen. Mutta ei se, että maailman tappiin saakka odottaa että työtä tupsahtaa jostain.

      Matkustaa saa työttömänäkin, kunhan on TE-toimiston tavoitettavissa ja hakee kokoaikatyötä ja on valmis sitä vastaanottamaan. Eli mahdollisiin työtarjouksiin pitää vastata ja puhelimella pitäisi saada yhteys. Työkkärin tädille voi ehdottaa sopivaa aikaa soittaa, puhelimen vieressä ei tarvitse päivystää. Mutta täytyy sanoa, että en minä kyllä kehtaisi nostaa työttömyyskorvausta ja matkustaa kuukausitolkulla maailmalla. Omalla kustannuksella työtön saa tehdä mitä huvittaa, mutta ei minun mielestäni yhteiskunnan kuulu kustantaa kenenkään reppureissaamista. Työnhakureissut ovat sitten asia erikseen. Suunnittelin aikanani itsekin, että lähtisin Norjaan työnhakuun kuukaudeksi, mutta ei tullut mieleenikään lähteä Thaimaaseen puoleksi vuodeksi rannalle pötköttelemään.

      Poista
  8. joo.
    Tilastot on aina ihmisen edellä. Kukaan ei välitä ihmisen toimeen tulemisesta, kuolkoon nälkään, jääköön heitteille.
    Minimi perustoimeentulokin on veitsenterällä, jos et koko ajan ole nikkaroimassa jotain tilastoa ja raportoimassa elämääsi.
    Töitä ei ole sinulle, koska olet väärää jollain mittarilla mitattuna.
    Too ugly for love.

    VastaaPoista
  9. Ulkomaillakin toimii nykyään paljon suomalaisia yrityksiä ja esim. thaimaassa olisi kai teoriassa mahdollista saada jotain oppaan hommaa. Enpä nyt itsekkään ihan vaan lomailemaan lähtisi vaikkei sillä mitään vaikutusta Suomen työttömyystilastoihin taas ole missä olen työttömänä ollessani.

    "Pitäisi silti malttaa ne tiedot työpaikasta ja työtehtävästä kertoa." Mitä te-toimisto näillä tiedoille tekee varsinkaan jos työpaikka on vakituinen ja koko-aikainen? Jos itse saisin vakituisen paikan niin tuskin sitä itse firmaa kertoisin ennen kuin työttömyys taas kohdalleni osuisi ja kaikenlaista lippulappua pitäisi työkkäriin kiikuttaa. Sen sijaan itse työllistymisestäni ilmoittaisin kyllä.

    Oma ratkaisuni tuohon auto-juttuun olisi kyllä ihan reilu korotus työmarkkinatukeen. Paikkakunnalla missä asun on työpaikat levällään siellä täällä ja julkinen ei tietenkään toimi niinkuin pitäisi. Auto on vaan pakko olla. Ei välttämättä silloin kun on työttömänä mutta niin että jonkinlaiseen on varaa jos töihin sattuu pääsemään. Mikä muuten on pyöräiltävä/käveltävä matka te-toimiston mukaan? Jos sattuisikin muuttamaan yhden työpaikan lähelle niin tulisiko autottomalle työhönosoituksia kuinka laajalle alueelle? Tämä on nimittäin ihan aiheellinen kysymys. Jos muutat keskustaan niin voiko tulla osoitus jonnekin maaseudulle kymmenien kilometrien päähän ja toisinpäin?

    Näistä mikään ei tietenkään ole te-toimistovirkailijan syy vaan hallituksen joka tuntuu päättävän näistä asioista kuin jokainen asuisi Helsingissä tai pystyisi/haluaisi muuttamaan tuosta vaan ja minne vaan ja kunka monta kertaa vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisinpa sanoa, että työnhakureissut on asia erikseen. Ja lyhyemmät lomamatkat.

      Ei tehdä tästä työpaikattoman blogista tivaa työkkärin tädiltä palstaa.

      Poista
  10. "Maailman sivu ollaan työn perässä muutettu, olen itsekin työttömänä näin tehnyt useaan otteeseen. Olen myös muuttanut pienempään ja halvempaan asuntoon ja asunut välillä äidin luona. Joillekin ratkaisu voi olla vaikka etätyö. Tai yrittäminen. Mutta ei se, että maailman tappiin saakka odottaa että työtä tupsahtaa jostain."

    Nykyään työt ovat pääasiassa osa-aikaisia, nollatuntisoppareita, provikkapalkkaisia tai muuten vaan lyhytaikaista pätkää ja silppua. Ihan maalaisjärjellä voi päätellä että taloudellisesti ei ole mitään järkeä tuollaisten näennäistöiden perässä muuttaa. Oikeiden töiden ja oikeiden palkkojen perässä ihmiset varmasti muuttavat nykyäänkin, mutta niitä oikeita töitä ja oikean palkan maksajia on nykyään niin vähän, että työvoiman näennäisestä liikkumattomuudesta on turha työttömiä syyllistää. Kaikki työttömät eivät suinkaan ole "elämäntapatöttömiä" sinkkuja, omistusasunnosta ei välttämättä pääse eroon vaikka haluaisi, ja työttömällä voi muu perhe vastustaa/hidastaa/vaikeuttaa muuttamista.

    Se on hyvä marmattaa että työttömät vain passiivisina odottavat töiden tupsahtamista. Reilu puoli miljoonaa on työtä vailla ja heitä riitä riittää taisaisesti ympäri suomenmaan. Pitäisikö heidät kaikki vielä määrätä asuntovaunuihin, että varmasti ovat 24/7 kaikkien työnantajien tavoitettavissa ja käytettävissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti leikkasit tuosta lainauksestasi oleellisen pois. "Muutto ei ole aina mahdollista, mutta aika monelle on." En ole missään kohtaa väittänyt saati marmattanut, että jonkun taloudellisesti täysin kannattamattoman työnkin perässä pitäisi muuttaa. Työttömien kirjo on laaja. Iso osa tekee kaikkensa työllistyäkseen, ja osa ei tee juuri mitään sen eteen. Anteeksi nyt vain, jos entisenä ja ehkä tulevana pitkäaikaistyöttömänä, ei niinkään työkkärin tätinä, minua hieman närästävät nämä jälkimmäiset.

      Poista
  11. Vielä tuosta työllistymisen ilmoittamisesta: eikö oikea tapa ole ilmoittaa ensin TE-toimistoon, josta ilmoitetaan päivärahan maksajalle? Minä olen ainakin tehnyt niin niissä harvoissa tapauksissa, kun työllistyminen on osunut kohdalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tieto kulkee juuri noin meiltä maksajalle. Kelalle voi varmaan ilmoittaa siinä viimeisessä työttömyysetuushakemuksessakin työllistyneensä. Kassalle käsittääkseni pitää ilmoittaa vielä erikseen, ainakin minun maksajalleni pitää, koska se vaikuttaa jäsenmaksuihin. Ei se maailmanlopu ole, jos ilmoitus meille unohtuu. Tarkoitus oli vain yrittää valottaa sitä seikkaa, että ne ilmoittamatta jättämiset sotkevat tilastoja ja teettävät turhaa työtä. Ei TE- toimisto tee kiusallisia puheluita, jos on työllistynyt ja siitä ilmoittanut. Työkkärin täti voi käyttää sen ajan, joka olisi tuhrautunut siihen työlliselle soitteluun, vaikka ihan oikeasti työttömien palveluun.

      Poista
  12. "ja osa ei tee juuri mitään sen eteen. Anteeksi nyt vain, jos entisenä ja ehkä tulevana pitkäaikaistyöttömänä, ei niinkään työkkärin tätinä, minua hieman närästävät nämä jälkimmäiset."

    Minua ei kyllä pätkääkään. Kaikille ei töitä riitä joten parempi että ne jotka haluavat töitä saavat niitä ja muut saavat olla päivärahalla jos kerran haluavat. Ajattelen myös niin että jokainen työhaluton teoriassa parantaa minun mahdollisuuksiani mutta käytännössä näin ei ole koska työhaluisia on vieläkin paljon enemmän kuin työpaikkoja.

    Minuakin muuten kiinnostaisi mikä on pyöräiltävä tai käveltävä matka työkkärin mielestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa monikin asia. On se ihmeellistä elämä.

      Sovitaan sitten, että ollaan eri mieltä asiasta. Olen ollut aina sitä mieltä, ettei päivärahalla tieten tahtoen oleilu ole hyväksyttävää. Jos tekee sen omakustanteisesti, niin sehän ei sitten kenellekään kuulu. Mutta väännetään vielä rautalangasta kaikille tahallaan väärinymmärtäjille ja mielensäpahoittajille: ymmärrän erittäin hyvin, ettei työtä vain riitä kaikille. Olen kuitenkin sitä mieltä mitä lakikin asiasta sanoo, että työttömyyskorvaus on tarkoitettu työtä hakeville, ei elämäntapaintiaaneille.

      Poista
  13. Itse olen löytänyt vain yhden pyöräilymatkaa koskevan päätöksen netistä muinoin ja 15 km oli kuulemma ihan pyöräilymatka ja paikkakunta oli muistaakseni Kemi (tai jokin muu pohjoinen paikkakunta) ja myös talviaikaan. Eli karenssia oli tullut. En sitten tiedä missä se raja menee 20km, 30km vai 50km?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisellään käsittääkseni tarkastellaan kilometrien sijasta aikaa. 1,5h suuntaansa, jos on kokoaikatyöstä kyse, 1h suuntaansa, jos osa-aikatyöstä. Jos työmatka on pidempi tai jos muuttaa työn perässä voi hakea Kelalta tai kassalta liikkuvuusavustusta.

      1,5h suuntaansa on kyllä pitkä aika, ainakin suomalaisen mittapuun mukaan. Itse olen aikoinani istunut busssissa (itse asiassa kahdessa bussissa) 1,5h suuntaansa osa-aikatyön takia. Tämä oli Englannissa. Olen myös Suomessa polkenut pyörällä 16 km suuntaansa, myös talvella, myös aamu- ja yövuoroon. Ei tuntunut kohtuuttomalta. En kuitenkaan väitä, että kaikkien elämäntilanteessa pitää sama onnistua. Ja käsittääkseni, jos tarkastellaan esim. työstä kieltäytymistä, niin otetaan huomioon myös muita seikkoja kuin työmatkan kesto tai pituus.

      Poista
  14. Osaton on näemmä ihan täpinnöissään kun tietää ettei osa työttömistä näe tarpeeksi vaivaa työllistymisensä eteen.

    Kun mietitään oikein aivoja käyttäen, voiko kukaan ulkopuolinen olla tietoinen siitä,kuinka aktiivisesti joku työtön hakee töitä - pitäisi tyytyä toteamaan ettei kukaan muu voi tietää työnhaun toteutumisesta kuin työtön itse.

    Työtön voi oman kertoa omasta työnhaustaan tai olla kertomatta. Aikoinaan itse vastailin ihmisten kysymyksiin ja sitten vastailin parin tunnin kuluttua, joko siitä työpaikasta on otettu yhteyttä... ja sitten mietittiin, miksi ne ei ota yhteyttä. Itse työttömyys ottaa päähän, mutta vielä enemmän ottaa päähän loputon selitys/tilitysvelvollisuus, joten ainakin itse lopetin työnahausta kertomisen ulkopuolisille hyvin nopeasti. Työtön voi siis aktiivisesti hakea töitä kertomatta asiasta tai kertoa hakeneensa ahkerasti töitä, vaikka ei olisi lähettänyt/täyttänyt yhtään ainoata hakemusta.

    Kuten tuli selväksi, niin osaton on pitkäaikaistyötön, joka pääsi määräaikaiseen pestiin työvoimavirkailijaksi ja omasta työttömyydestään huolimatta hän on omaksunut työvoimavirkailijoiden näkemyksen laiskoista työttömistä nikottelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voithan sinä sen niinkin käsittää. Minä lopetan sinun kanssa jauhamisen tähän. Sinulla on nyt ihan selvästi omat ongelmasi ja purat ne minuun. Vain siitä syystä, että olen siellä sinun vihaamassasi paikassa töissä. Voit ihan vapaasti olla sitä mieltä, että kaikki työttömät hakevat hiki hatussa töitä, eivät vain sitä työkkärin p-tädeille kerro. Niinhän sen täytyy olla, ihan maalaisjärjellä ajateltuna. Minulla ei varmasti ole niitä aivoja ollutkaan, koska en noin ole ajatellut koskaan. Minua on nimittäin aina sapettanut ne saamarin tyhjäntoimittajat, joiden ansiosta myös aktiiviset työttömät leimataan luusereiksi. Mutta mitäpä se minä tiedän, minä vain teen töitä työttömien parissa maanantaista perjantaihin.

      Mutta jätetään tämä nyt tähän, eikös niin. Luupan olla kommentoimatta enää mitään, jos tämä menee tämmöiseksi sanojen vääristelyksi ja pään aukomiseksi, nyt kun on kerrankin saatu työkkärin täti sylkykupiksi.



      Poista
  15. Muutin tekstiä ja kolmannen kappaleen "oman" -sana jäi poistamatta.

    Unohtui ihan kirjoittaa, että kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen työttömän työnsaantimahdollisuudet heikkenee jyrkästi ja noin vuoden työttömyyden jälkeen on melkein turha lähetellä hakemuksia, sillä silloin ainoa työllistymismahdollisuus on työllistyä työvoimavirkailijoiden myöntämillä palkkatuilla.

    VastaaPoista
  16. Miksi uhraisin elämäni työn alttarille?

    Näin otsikoi Osaton blogikirjoituksensa sunnuntaina 2. heinäkuuta armon vuonna 2017.

    Osaton myös kirjoittaa (suora lainaus):
    ”Nyt ollaan puolivälissä työsuhdetta. Jatkosta en tiedä mitään, mutten jaksa sitä oikein murehtia. Ääneen en tohdi kenellekään myöntää, mutta tänne blogiin voin kirjoittaa, että ehkä parempi olisi, jos työt eivät jatkuisi.” ”….mutta en minä tätä työtä varten kyllä opiskellut.”

    Lievästi sanottuna jeesustelun makua. Muiden täytyy kynsin hampain pyrkiä työllistymään, mutta ei osattoman. Ilmeisesti akateemiset eko-bio-luomu-ituhipit ovat niin korkealla tavallisen rahvaan yläpuolella, että heitä eivät samat velvoitteet koske. Osaton haluaa uppoutua mieluummin omaan, ympäristöystävälliseen, kestävän kehityksen mukaiseen elämäntapa-intiaani-elämään, koskapa koulutusta vastaavaa työtä ei ole löytynyt. Minun puolestani se hänelle suotakoon. Olettaisi, että jos joku promille työttömistä on oikeasti työhaluttomia, niin se ei Osattoman peffaa kutiaisi, vaan hän kohdentaisi ammatillisen osaamisensa niihin, joilla oikeasti on hinku työelämään.

    Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on väärä paikka ruotia minun blogiani. Mutta tuossa kirjoituksessa minä kyllä vain totean, että olisin tyytyväinen osa-aikatyöhön, pienempään palkkaan ja vaatimattomampaan elämään. Siinä tapauksessahan minä en olisi tilivelvollinen kenellekään.

      Jos ei halua tai voi töitä tehdä, niin niihin tilanteisiin on olemassa eri tukimuodot kuin työttömyyskorvaus.

      Poista
  17. Ilman ansiotyötä eläminen on niin raskasta henkisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti, että en edes yritä selittää kellekään kuinka äärettömän turhauttavaa koko työnhakuprosessi on. Pelkkää tuplanegaatiota vastauksena hakuihin, jos sitäkään.
    Olisipa edes haettavaa. Sama kuin jos yrittää selittää värejä syntymäsokealle on yrittää selittää työttömyyden sietämättömyyttä työpaikan auvossa elävälle.
    Omaa työpaikattomuuttaan pitää vastentahtoisestikin esitellä ympäriinsä. Kuten vaikkapa aikaa varatessa: "sopiiko tulla kello xx, vai milloin sinä pääset töistä?" ..joo...öö-ööö..kyllä tää aika sopii mulle.

    VastaaPoista
  18. Se nyt on kyllä ihan tosi että kaikki eivät hae töitä. Itse tunnen montakin (lähinnä yli 50-vuotiasta) jotka eivät hae muita töitä kun palkkatukitöitä. Mikä järki oliskaan hakea kun terveys on jo huonoissa kantimissa ja vuosikymmeniin cv koostuu pelkistä palkkatukitöistä. Menevät kyllä palkkatuella töihin heti kun ovat oikeutettuja ja jos pääsisi jo ennen 2 vuoden työttömyyttä niin menisivät. Hankalissa tilanteissa olevilla ihmisillä ei ole mitään järkeä hakea töitä avoimilta markkinoilta. Yksikäään työpaikka ei jää täyttämättä vaikka osa työttömistä ei töitä hakisikaan.

    Monelle yksinasuvalle työttömälle on aivan sama tuleeko raha nimellä työmarkkinatuki vai toimeentulotuki kun käteen jää saman verran. Olisipa vaan tuen nimi perustulo niin moni ongelma ratkeaisi jo sillä.

    16 km suuntaansa työmatka olisi kyllä minulle aivan liikaa pyöräilyyn vaikka huvikseen tuon ajaisikin vaikka useampaan kertaan viikossa. Hyvällä säällä kyllä mutta jos varalla ei ole autoa niitä huonoja päiviä varten niin kiitos ei. Olkoon virallinen kanta mikä hyvänsä. Töissä on oltava silloin kun työvuoro alkaa (mieluummin hieman ennen) ja unettomia öitä olisi luvassa jos pitäisi jatkuvasti miettiä mikä sää on aamulla. Pitääkö lähteä jo puolta tuntia/tuntia ennen polkemaan.

    Itse en kerro työkkäriin kuin aivan pakolliset asiat. Ihan siitä syystä ettei koskaan tiedä mitä mistäkin seuraa. Säännökset sun muut muuttuvat niin nopeasti että vaikka kuinka yrittää seurata muutosta niin ei kyllä kärryillä tahdo pysyä. Olen varmaan heidän kirjoissaan työhaluton tms. mutta se ei minua kiinnosta.

    VastaaPoista
  19. Työkkäri käski ilmoittaa "työtarjouksen" =hakupakko, tuloksesta 6.8. mennessä. No tieto siitä, etten tullut valituksi tuli 29.8. En pystynyt kuittaamaan asiaa oma asioinnissa, koska eräpäivä oli jo mennyt.
    Laitoin sähköpostin, koska satuin tietämään virkailijan osoitteen.

    VastaaPoista
  20. Tosiaankin, toista blogia koskevat kommentit siihen blogiin, kiitos!

    Työttömyys on oikeasti sietämätöntä, ja mitä enemmän sitä ajattelee sitä sietämättömämpää työpaikattomana ei-vapaaehtoisesti oleminen on. Niinpä pitää yrittää olla liikaa ajattelematta sietämätöntä tilannettaan
    ja toivoa ettei kukaan satu kysymään missä olen töissä... On myös tosi noloa, että jotain aikaa varatessa sopii aina myös ns. työaikana, koska työpaikaton ei pääse töistä mihinkään aikaan (kun ei ensin pääse töihin)!

    Minä olen nyt 51-vuotias ja haen töitä ihan kiusallanikin tietäen tosin sen olevan täysin turhaa touhua. Palkkatukityö minullekin toki (taas) kelpaisi, mutta jo sen yhden saaminen oli niin monimutkaisen kuvion takana,
    että en usko palkkatukipaikkaakaan enää saavani.

    (Todella "joustavaa" on TE-toimiston kanssa asiointi, kuten viimeisestä anonyymista kommentista käy ilmi.)

    VastaaPoista
  21. Tuo on jännä juttu miten osa ei ole päässyt palkkatuella töihin kuin kerran jos sitäkään. Tiedän puolenkymmentä henkilöä jotka ovat olleet ties kuin pitkään systeemillä noin-kaksi-vuotta-työttömänä-sitten-palkkatuella-töihin. Kolmannella sektorilla useinmiten ja ainakin osalla on jotain työhön vaikuttavia rajoituksia mutta ei sellaisia että olisivat esim. sairaslomalla jatkuvasti. Ei tarvitse aina montaa päivää työmarkkinatuella olla.

    Pitäisikö tuo nyt ottaa sitten kohteliaisuutena että vielä ei ole siinä jamassa että uusi palkkatukityöpaikka olisi aina varma? Ja kitkutella vaan hyvällä mielellä työmarkkinatuella. Enpä tiedä kumpi olisi parempi.

    VastaaPoista
  22. "50% kokivat haastattelusta olleen hyötyä."

    Molin sivuilla väitetään että puolet koki määräaikaishaastatteluista olevan hyötyä. Jotenkin en usko tähän. Itse en ole kyllä kertaakaan vastannut tälläisiin kyselyihin eikä koskaan ole tullut puheeksi että tälläisia palvelutyytyväisyyskyselyitä edes on olemassa. Onko teistä kukaan koskaan vastannut näihin?

    VastaaPoista
  23. Palkkatukityö olisi ehdottomasti parempi kuin ei mitään työtä.

    Jos 50% koki haastatteluista olleen hyötyä, niin loput 50% ei kokenut!
    Minulta ainakin on mennyt mahdolliset palvelutyytyväisyyskyselyt ohitse.

    VastaaPoista