maanantai 24. heinäkuuta 2017

Työpaikattomiin suhtautumisesta

Vihamielinen ja rankaiseva suhtautuminen meihin työpaikattomiin kertoo paljon yhteiskunnastamme. Työpaikattomien leimaaminen laiskoiksi ja työttömyyden laittaminen omaksi syyksemme on aivan liian helppoa ja kääntää huomion pois siitä ettei työpaikkoja ole riittävästi. Nykyinen järjestelmä ei toimi, mutta poliitikoilla ei ole mitään halua tai kiinnostusta muuttaa sitä mitenkään. Työvoimapolitiikka todella kaipaisi muutosta, mutta se ei ole helppoa. Eipä minullakaan siihen - pitkäaikaisella työpaikattomuuskokemuksellani - mitään loistoideoita ole tarjolla. Työttömien tyhjästä rankaisemisen ja turhien karenssien jakelun voisi nyt ainakin näin aluksi lopettaa. 

Jos ei osaa suhtautua kriittisesti työpaikattomien leimaamiseen milloin minkäkinlaiseksi, on propagandan uhri.

”Työttömät – siis työnhakijat (työpaikattomat) – tarvitsevat kannustusta, positiivista vahvistavaa palautetta ja ennen kaikkea olosuhteet, joissa työn aktiivinen hakeminen olisi mahdollista, mielekästä ja myös taloudellisesti järkevää. Oma-aloitteisuudesta ei saisi missään nimessä rangaista, kuten nyt tapahtuu. Toisaalta työnhakukurssien asiasisällöt ovat byrokraattisia muinaisjäänteitä ja kaipaisivat kipeästi päivitystä. Uusia työkaluja ja menetelmiä tulee kaiken aikaa, mutta työttömät hinkkaavat yhä iankaikkisen vanhoja asiakirjamallejaan tai tuhlaavat aikaansa väsyneissä CV-pankeissa, koska heille ei ole muuta suositeltu. (eikä mitään muuta keksitä!)
Jos joku ansaitsisi saada kepistä, niin se ei ole työtön, vaan ne päättäjät, jotka itsepintaisesti ylläpitävät valuvirheistä systeemiämme. Työtä vieroksuvaksi leimattu yksilö on helppo syntipukki – kun yhteiskunnallisista ongelmista tehdään yksilöiden ongelmia –, mutta nyt kannattaisi keskittää voimat olosuhteiden muuttamiseen.”

6 kommenttia:

  1. Kuka on saanut työkkäristä kannustusta tai positiivista palautetta? Itse en ainakaan. Tosin minulla olleet virkailijat ovatkin 5 vaille eläkeikäisiä ja luultavasti jo ikuisuuden samoissa töissä olleita. Miten heillä voisikaan olla käsitystä työttömyydestä tai nykyaikaisesta työnhausta.

    Nuoret laitetaan hiomaan cv:tänsä kalliille kurssille mutta työpaikkansa saavat lähinnä kavereiden ja sukulaisten kautta. Onkohan kukaan pitempään työttömänä ollut ja/tai huonolla työhistorialla varustettu ikinä saanut työpaikkaa ihan vaan lähettämällä hakemuksen ja cv:n?

    VastaaPoista
  2. Positiivista palautetta tässä todellakin kaipaisin, esim. työhaastattelukutsun muodossa. No, eipä tule tapahtumaan. Hakemuksen ja CV:n lähettämällä - pitkään työelämästä poissaolleena - onnistuin saamaan pätkätyötä vielä kymmenisen vuotta sitten. Ei tapahdu sitäkään enää. Sen seikan lisäksi, että vuoden 2008 "taantuma" hävitti valtavasti työpaikkoja eikä niiden määrä ole palannut ennalleen, olen kymmenen vuotta vanhempi kuin silloin.

    VastaaPoista
  3. Suhtautuminen muuttuu silloin, kun arpaonni kohdistuu itseen. Sitä ennen eletään tyytyväisenä siitä, että tässä sitä porskutetaan "omassa" työpaikassa. Työhön mennään kuin kotiin ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä, kunnes kalikka osuu omaan nilkkaan.
    Ihmisellä on taipumus pitää kaikkea hyvää itsestäänselvyytenä, kuten esimerkiksi terveyttä. Sitten kun jalka lipesi ja joutui sairastamaan, asenne muuttui.
    Työntekijän ei ehkä kannattaisi olla liian itseriittoinen, robotti/tehostustoimet/tekoäly/omistajanvaihdos voi tulla ja viedä "oman" työn mennessään.. Voi tehdä sen vesilasitestin.

    VastaaPoista
  4. Aivan. Ihan omilla ansioilla porskutetaan siinä "varmassa" työpaikassa, ja työpaikattomissa on jotain vikaa, koska meillä ei ole työpaikkaa.

    VastaaPoista
  5. Taloussanomissa yksi ekonomisti tiivisti asian hyvin tällä viikolla.

    Suora lainaus;
    "Jos kaikki työttömät saisivat työpaikan, niin se toisi bruttokansantuotteeseen kasvua 1–2 prosenttiyksikköä muutaman vuoden ajan. Ja siinä se sitten olisi, kasvu pysähtyisi siihen."

    Tadaaaaa!

    Eli koska vaikutus on näin mitätön, ei ole minkäännäköistä insentiiviä edes saada työttömiä/työpaikattomia töihin! :D

    VastaaPoista
  6. Niinhän se on, ettei kiinnostusta työpaikkojen lisäämiseen ja työttömien työllistämiseen oikein näytä olevan. Kiinnostusta sen sijaan valtaapitävillä on omiin eläkkeisiin, lisäeläkkeisiin, sopeutumiseläkkeisiin, optioihin ja bonuksiin... Mikä on näiden mahdollinen vaikutus bruttokansantuotteeseen?

    VastaaPoista