Minulla on taas ollut kyseenalainen kunnia tavata sellaisia ihmisiä, joilla on rahaa. He ovat käyneet näönkorjauksessa laser-leikkauksella, matkustelleet kaukomailla, ostaneet kolmen tonnin kajakkeja… Minä suorastaan hajoan katkeruuteni ja kateuteeni, koska minulla ei ole varaa mihinkään! Kaikkeen tarvittaisiin rahaa: opiskeluun, firman perustamiseen, jopa kotona työttömänä olemiseen pitäisi olla rahoitus, vaan ei ole eikä tule (nyt kun ansiosidonnainenkin on loppunut.)
Käydessäni viimeksi TE –toimistossa virkailija puhui minulle vain opiskelemaan menemisestä ja palkkatukipaikoista, ts. kukaan ei enää edes pidä realistisena työllistymistäni oikeaan työpaikkaan enkä tietenkään pidä itsekään. Joten: mistä sitä rahaa voisin saada? Nyt kun on alettu taas jauhaa tulevasta lamasta/ taantumasta, vaikka edellinenkään ei oikein ole ohi (ainakin minun kohdallani se on ollut koko ajan), mahdollisuuteni työllistyä pudonnevat yhdestä prosentista yhteen promilleen.
Meillä on samanlaisia tuttuja: Ystävättäreni maksoi juuri tyttärelleen vastaavan laser-leikkauksen ja sen jälkeen matkusti itse Etelä-Amerikkaan neljän viikon lomalle.
VastaaPoistaFirman perustamisesta (miehellä oli firma jonkun aikaa) me maksamme vieläkin Finnveran lainaa, vaikka koko firmaa ei enää ole ollut enää moneen vuoteen. Se on kaikkein katkerinta rahaa maksettavaksi!
Vointeja!
Kiitos kommentistasi! (On ollut kovin hiljaita kommenttiosastolla viime aikoina.)
VastaaPoistaNiinhän se on, ettei mitään firmaa todellakaan kannata perustaa, jos ei ole varmoja asiakkaita tiedossa ja kenelläpä niitä olisi?
Morjens TOIvoton ja rantis!
VastaaPoistaEn ole hetkeen ehtinyt seurailemaan blogia ja kommentteja, koska keskityin useampaan (lue: noin 20) työhakemukseen...
Samalla olen havainnut mielenkiintoisen ylimielisyyden muodon. Nimittäin todella harvat yritykset vaivautuvat koskaan ilmoittamaan, etten tullut valituksi. Mielestäni olisi suoraselkäistä toimintaa yrityksiltä, jos viitsisivät edes ilmoittaa, etten "tällä kertaa valintamme ei päätynyt sinuun". Itse asiassa, olen nyt ottanut sen kannan, etten koskaan tule käyttämään tai suosittelemaan eteenpäin näidenkaltaisia yrityksiä.
Toinen ihmetyksen aihe on se, etten useamman työttömyysvuoden (joista olen opiskellut 80 %) ilmeisesti enää kelpaa ehdokkaaksi edes haastatteluihin, vaikka osaamiseni ja todistusteni perusteella käsittääkseni olisin kilpailukykyinen vaihtoehto. Onko työttömänä olo yhteiskunnan mielestä tehnyt minusta jotenkin aikaisempaa epäkelvomman ihmisen?
Tunnen monia todella älylkkäitä ja osaavia ihmisiä, jotka ovat ajautuneet työttömiksi eri syiden takia, mutta rekrytoijat saattavat lakaista nämä hakijat suoraan ulos, koska "työttömyys" -leima on olemassa. Ei millään pahalla, mutta koen näiden yritysten "kusevan omille kintuilleen" - ainakin parhaan työntekijäpotentiaalin suhteen...
Minulla on sama kokemus tuosta hakemuksiin vastaamattomuudesta(kin).
VastaaPoistaSiinä kyllä tuntee olevansa nollan arvoinen työnantajalle, kun ei vaivauduta edes kiittämään hakemuksesta.
Minulla myös aivan samat kokemukset. Ei inahdustakaan yritykseltä kuulu, vaikka näen selvästi, että olisin varsin sopiva ko työhön.
VastaaPoistaMutta kun on nuorempia ja niitä, joilla ei ole aukkoja CV:ssä.
Tunnen olevani jotenkin näkymätön noille firmoille.
Nyttemmin en juurikaan jaksa hakemuksia tehdä. Kun ei kuitenkaan mitääntule, niin en jaksa innostua.
Itsekin koen nykyään hakemusten lähettelyn turhaksi toiminnaksi ja hukkaanheitetyksi ajaksi.
VastaaPoistaEn ole 100-varma pitääkö tämä paikkaansa, mutta ruotsalainen ystäväni väitti, että heillä täytyy jokaisen työttömän jättää vähintään yksi uusi työhakemus/työttömyyspäivä, jotta ovat oikeutettuja työttömyysturvaan. Ja jokaisesta hakemuksesta pitää toimittaa kopio paikalliseen TE-keskukseen...
VastaaPoistaKuulostaa aika koomiselta touhulta - "työttömiä on pakko aktivoida".
Työhakemukset eivät ole julkisia asiakirjoja, Suomessa ei moista voisi olla.
VastaaPoistaEn oikein usko, että Ruotsin Tietosuoja on noin surkea. Mistä ihmeestä paikkoja löytyisi joka päivälle yksi? Taitaa olla kaupunkilegendaa.
Työpaikkoja työtä kyllä löytyy kun hakee paikkoja, joihin oma osaaminen riittää. Ei työttömällä pitäisi olla varaa nirsoilla työpaikkojen suhteen. Eikö mikä tahansa työ ole parempi vaihtoehto kuin kotona oleminen? Nyt vain reippaasti itseä niskasta kiinni ja työnhakuun! Kukaan ei kuitenkaan tule kotoa hakemaan työhön. Tsemppiä syksyyn!
VastaaPoistaKiitos tsemppitoivotuksista.
VastaaPoistaNimenomaan olen hakenut sellaisia paikkoja, joihin osaamiseni riittää. Hakijoita vain sattuu olemaan 200 muutakin, joten en ole ihan ensimmäisenä erottumassa joukosta!
En nirsoile, ottaisin ensimmäisen työpaikan, jonka saisin, en vain (hakemisesta huolimatta) saa MITÄÄN työpaikkaa enkä edes ns. mitä tahansa työpaikkaa... Koskaan en ole mistään työpaikasta kieltäytynyt!
Sama fiilis TOIvottoman kanssa. En ole myöskään koskaan työpaikasta kieltäytynyt. Tuntuu jopa loukkaavalta tämä jälkimäisen Anonyymin kommentti: "Nyt vain reippaasti itseä niskasta kiinni ja työnhakuun! Kukaan ei kuitenkaan tule kotoa hakemaan työhön."
VastaaPoistaIlmeisesti siellä työelämässä ajatellaan juuri näin, etteivät työttömät itse aktiivisesti hae töitä. Ja samaa varmaankin ajattelevat myös rekrytoijat. "Työttömät ovat passiivista porukkaa, joten heitä ei kannata palkata meidän yrityksemme..."
-Voin vakuuttaa, että asia ei ole näin. Olisin valmis maksamaan palkkiona 3 kuukauden palkkani, jos jonkun vinkistä saisin täyspäiväisen työn itselleni.
Kyllä se on pitkälti omasta asenteesta kiinni löytääkö työtä.
VastaaPoistaItse olen vuosien varrella tehnyt monenlaista työtä ja aina ei ole ollut kovin kiinnostavia työtehtäviä tai edes erityisen suurta palkkaa. Jos mikä tahansa työ (myös sellainen johon ei tarvitse erityistä koulutusta) käy niin millä tahansa suurella tai keskikokoisella paikkakunnalla pitäisi löytää nopeastikin töitä.
Millekään työpaikalle ei voi tulla tuomaan näin negatiivista asennetta mitä täällä keskusteluissa näkee. Sehän vie muiltakin kaiken innon työstä :/
Aivan vilpittämästi suosittelen että ottaa minkä tahansa työn alkuun ja pyrkii sitten vaikka vaihtamaan muualle. Tärkeää olisi katkaista tämä katkeruus ja päästä nopeasti kiinni tavalliseen työssäkäyvän ihmisen arkeen.
> Kyllä se on pitkälti omasta asenteesta kiinni löytääkö työtä.
VastaaPoistaHöpöhöpö.
> Itse olen vuosien varrella tehnyt monenlaista työtä ja aina ei ole ollut kovin kiinnostavia työtehtäviä tai edes erityisen suurta palkkaa. Jos mikä tahansa työ (myös sellainen johon ei tarvitse erityistä koulutusta) käy niin millä tahansa suurella tai keskikokoisella paikkakunnalla pitäisi löytää nopeastikin töitä.
Kuule, ei löydy. Mäkkärinkin työpaikat meni, että vilahti. Puhumattakaan varastomiehen paikoista, joissa on satoja hakijoita. Ihan näin esimerkkeinä sekä pääkaupunkiseudusta että suuresta kaupungista.
> Millekään työpaikalle ei voi tulla tuomaan näin negatiivista asennetta mitä täällä keskusteluissa näkee. Sehän vie muiltakin kaiken innon työstä :/
Ai, nyt työnteko onkin kiinni asenteesta. Ennustan tulevaisuudessa itsellesi työttömyyttä, ikävä kyllä.
> Aivan vilpittämästi suosittelen että ottaa minkä tahansa työn alkuun ja pyrkii sitten vaikka vaihtamaan muualle. Tärkeää olisi katkaista tämä katkeruus ja päästä nopeasti kiinni tavalliseen työssäkäyvän ihmisen arkeen.
Missäköhän lalamaassa sinäkin elät...
Katkera ja negatiivinen asenne ei paranna työnsaantimahdollisuuksiasi. Vaikka sinulla voisi hyvin ollakin hakemassasi tehtävässä vaadittavaa osaamista, et varmastikan tule valituksi jos käyttäydyt epäasiallisesti.
VastaaPoistaTyöilmapiiri on jokaisessa työpaikassa tärkeä asia ja ei minnekään haluta palkata riidanhaluista ihmistä, jonka mielestä kaikki on aina vain huonosti. Yksi ihminen voi valitettavasti pilata koko työyhteisön viihtymisen.
Ihmisen asenne (oli se millainen tahansa) ei näy työhakemuksessa ja haastattelussa jokainen tietenkin pyrkii parhaaseen mahdolliseen asenteeseen eikä todellakaan käyttäydy epäasiallisesti.
VastaaPoistaJos asennettani joskus pääsisin jonnekin työpaikalle näyttämään, ei se todellakaan olisi katkera eikä negatiivinen. Blogini saattaa ollakin sellainen, mutta se kertoo tunnelmistani nimenomaan työttömänä eikä siitä millainen olisin töissä.
Sealille haluaisin sanoa, että toivottavasti ei sentään elämä ole NIIN mustavalkoista - että olisi kaksi ihan toisilleen vierasta maailmaa, ne jotka ovat "työelämässä" ja sitten ns. "työttömät" ja nämä maailmat eivät koskaan kohtaa eivätkä tiedä mitään toisistaan. Aika monella ja valitettavasti koko ajan suurenevalla joukolla nykyään on kokemusta molemmista.
VastaaPoistaAjatellaan nyt vaikka sitä, missä määrin Suomessa ovat lisääntynyt määräaikaiset ja epätyypilliset työsuhteet, nuorilla ikäluokilla on aina vain hankalampaa saada edes ensimmäistä työpaikkaa jne. jne. Ehkä 40-luvulla syntyneet ovat olleet ikäluokka, joiden oli helppo saada töitä ja myös pysyä siellä?
Lisäksi voi ajatella sitäkin, että millainen on ihminen, joka ei yhtään kykene eläytymään mihinkään muuhun kuin mitä itse on joskus kokenut?
Työttömyyteen liittyvien tunteiden esilletuominen on mielestäni tarpeellista - sellainen ilmiö kulttuurillisesti Suomessa on havaittavissa, että työttömyys ja sen kokeminen halutaan jotenkin vaieta tai teeskennellä olemattomiin. Esimerkiksi medioissa asioista kerrotaan ja ihmetellään aina asioita "ME keskituloiset/TE työttömät"-näkökulmasta. Medioissa työttömät ovat aina "niitä toisia - ei meitä".
Vielä katkeruudesta elämässä - se on mielenkiintoista, miten ihminen saattaa pitää itsestäänselvänä, helposti saavutettavana ja kaikille noin vain mahdollisena sitä mitä hänellä itsellään on. Että ihminen kertoo kovalla äänellä lomistaan, palkoistaan ja töistään ajattelematta sitä, että kaikilla näitä ei ole. Sama voi koskea elämässä muitakin asioita, joita toisilla on ja toisilla ei.
Itse en osaa kuvitella, miltä tuntuisi olla sairas tai vammainen, kun toiset kertovat hyvästä kunnostaan, tekemisistään ja mahdollisuuksistaan terveinä. Voin vain kuvitella.
Mutta sen osaan kertoa, miltä tuntuu, kun lapseni kanssa yksinelävänä yksinhuoltajana kuuntelen toisten ihmisten itsestäänselvyytenä kertovan mielestäni suorastaan helposta elämästään puolison ja lapsen/lasten kanssa.
Olen esimerkiksi toisinaan hirveän katkera siitä, että lapseni joutuu olemaan päiväkodissa pidempään kuin kaksinhuoltajien lapset, koska häntä voi hakea vain yksi aikuinen.
Onko se ystävällistä puolison omaavilta ihmisiltä aina kovalla äänellä "kaakattaa" siitä mitä kaikkea puoliso on tehnyt ja miten helposti kaikki käy? Voi "tuosta noin vaan" lähteä "tyttöjen tai poikien iltaan" tai jopa YKSIN kävelylle, kun kotoa löytyy toinen vanhempi lapsen kanssa olemaan. Lapsen sairaspäivätkin voi jakaa kahden aikuisen kesken...jne. jne.
Puhumattakaan tietysti siitä, että jos on kaksi aikuista perheessä, niin haittaa vähemmän, jos toinen jää työttömäksi.
Mutta ihan yhtä hyvin voi kysyä, onko oikein, että ne joilla on lapsia aina kovaan ääneen kertovat lapsistaan sellaisillekin ihmisille, jotka ovat taas tahattomasti lapsettomia.
Tähän ei ole helppoa vastausta.