maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kohtalotoveri

Tässä ruotsinkielisessä jutussa esiintyy työpaikattomuuskohtalotoverini, koska työpaikattomuuskohtaloissamme on samoja piirteitä:
N. R. on kahden ja puolen vuoden aikana hakenut satoja työpaikkoja tuloksetta. Hän on yli 50-vuotias ja hän sanoo että työnantajat vaikuttavat haluavan 25-vuotiaita, joilla on 20 vuotta työkokemusta. (Enpä nyt sanoisi ihan noinkaan, mutta nuoria ja kauniita maisterin tutkinnon suorittaneita toki halutaan paikkaan kuin paikkaan, koska sellaisia on runsaasti tarjolla.)

Tässä osia jutusta suomennettuna:

"Useimmat työnantajat ajattelevat minun olevan liian vanha"


Yksi rekrytointitapahtumaan osallistuneista oli Nina Rosenström. Hän asuu Helsingissä ja on hakenut työpaikkaa kaksi ja puoli vuotta.
Minulla on työkokemusta useilta aloilta. Mutta sitten huomataan minun olevan viisikymppinen.
Sanovatko työnantajat sen suoraan?
Eivät, mutta sen näkee. On äärimmäisen vaikeaa saada työpaikkaa vanhemmalla iällä, sanoo Rosenström.
Rosenström kertoo hakeneensa useita satoja työpaikkoja.
Lähetän 2–3 työpaikkahakemusta viikossa. Siitä kertyy joitakin satoja näiden vuosien aikana. Suurin osa työnantajista ei edes vaivaudu vastaamaan mitään.

N. R. sanoo ettei aktiivimalli ole vaikuttanut hänen työnhakuunsa.
Malli ei ole vaikuttanut aktiivisuuteeni.                    
Taloudellisesti Rosenström selviää työttömyydestään huolimatta.
Onneksi miehelläni on työpaikka, joten tulemme toimeen. Mutta ajoittain masentaa ja tunnen itseni arvottomaksi.
Yhtäläisyyksiä minun kanssani:
  •  ikä
  •  aktiivimalli vaikuttaa minuun ainoastaan -4,65 % eikä aktivoi minua millään tavalla!
  •  miehelläni on työpaikka, joten siltä osin pärjäämme taloudellisesti 
  •  tunnen itseni (arvottomaksi ja) kelpaamattomaksi
Ero: En ole hakenut satoja työpaikkoja…


Aktiivinalli napsahtaa nyt seuraavaa työttömyyskorvausta hakiessa, ja pelkään pahoin että se viivästyttää kaikkien päivärahan maksua eikä ainoastaan niiden, jotka ovat onnistuneet olemaan aktiivisia jollakin kolmesta aktiivisuudeksi määritellystä tavasta. 

Päivitys:
Laitoin ansiosidonnaishakemuksen ja jään odottamaan ”mielenkiinnolla” koska raha – 4,65 % tulee tilille… 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti