perjantai 6. helmikuuta 2015

Sellutehtaassa ei ikäsyrjitä



Aamulehden Opinnot ja ura- liitteessä (3.2.) oli juttua Pietarsaaren sellutehtaasta. Voi miksi en ole siellä töissä?! Nuorin jutussa haastatelluista on 41-vuotias ja vanhin 61 -vuotias! Jutussa haastatellut naiset ovat iältään 45, 58 ja 60. Heistä kahdella on alempi/ lyhyempi koulutus kuin minulla - ja viestintäpäällikön hommankin ehkä hallitsisin tai ainakin ko. koulutuksen olisin luullakseni läpäissyt leikiten…  Toki minulta puuttuu yliopistotason tutkinto, jota ehkä vaaditaan siinä hommassa.

Tehtaanjohtajalla on periaatteessa sama koulutus kuin minulla (opistoinsinööri, vaikka hän on konepuolelta ja minä prosessipuolelta, eli juuri siltä sellutehtaalle sopivalta suuntautumisalalta) - eikä suinkaan esim. DI:n koulutus. Tuossa tehtaassa ei siis selvästi myöskään koulutussyrjitä. Siinäpä olisi ollut minun paikkani. No, Pietarsaari on melko kaukana ja syrjässä rannikolla, joten en ole sinne sattunut koskaan hakemaan töihin. Itse asiassa olen käynyt tuolla tehtaalla entisessä elämässäni nuorena työssäkäyvänä sinkkuinsinöörinaisena 24 vuotta sitten.  Nyt on elämäntilanteeni ”hieman” toisenlainen – lapsiani en vaihtaisi mihinkään, mutta työttömyyden vaihtaisin kyllä!

Jutun henkilöiden iän keskiarvo: 52,25
Jutussa esiintyneiden naisten iän ka.: 54,3(!)
Jutussa esiintyneiden miesten iän ka.: 51

Toki kyseessä on vain pieni 8 hengen otos tehtaan henkilöstöstä, mutta eiköhän tuo hyvin suuntaa-antava ole? 


2 kommenttia:

  1. Mä en juuri koskaan lue tuollaisia juttuja. Tulen niistä vain suunnattoman vihaiseksi tai surulliseksi. On raskasta lukea tuollaisista hyväosaisista, joten siksi pyrinkin sitä välttämään.

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Paha mieli noista vain tulee. Toisaalta olisi hyvä oppia olemaan vertailematta, koska ei voi tietää onko noillakin henkilöillä muita murheita, vaikka työttömyydestä heidän ei tarvitse (ainakaan vielä) kärsiä.

    VastaaPoista