keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Työnhakuni tulokset



Tässä laihoja tuloksia viimeisen noin kolmen kuukauden ajalta:
  1. Syvä hiljaisuus (useimmiten), joka kertoo hyvin paljon
    rekrytoijista, tilanteesta työmarkkinoilla sekä omista työllistymismahdollisuuksistani                    
  2. Yksi kiitos hakemuksestasi –sähköposti, jossa ilmoitettiin että ”tällä kertaa” keskusteluja kanssani ei aloitettu 
    (Ehkä ensi kerralla - tai sitten ei silloinkaan…)
  3. Yksi haastattelukutsu vuokrafirmaan => ei jatkoon
    Lopputulos: Ei vieläkään yhtään työpaikkaa.
    Miksi siis kiusata itseään tuloksettomalla työpaikan hakemisella?


10 kommenttia:

  1. Minulla on työnhaun tahti hidastunut selkeästi. Puhti on poissa, kun tuntuu niin turhalta touhulta. Noin yksi hakemus viikossa lähtee. Vähäinen hakeminen johtuu osittain kuitenkin siitä, että aloitan typon ensi maanantaina. Haen koulutuksen aikana vain koulutusta suurin piirtein vastaavia töitä. Mitään kahvilatyöntekijän tai varastotyöntekijän paikkoja en hae, koska ei ole mitään järkeä keskeyttää koulutusta sellaisen työn takia.

    VastaaPoista
  2. Hakemisen lisäksi itseltäni on hidastunut blogiin kirjoittaminenkin. Jotenkin tuntuu molemmat hirvittävän turhilta kun ei mitään muutosta tunnu tapahtuvan.

    Olen huomannut saman ettei rekryporukka enää jaksa edes ilmoittaa ettei päässyt jatkoon. Toisaalta turhauttavaa ja toisaalta ymmärtää kun nykyisin avoimeen paikkaan on satoja hakijoita muutaman sijaan, niin jo pelkkä sadan osoitteen kirjoittaminen vie yhden työpäivän verran.

    Sekä tuo vastaamattomuus että aikamme keskeneräisyys jurppii voimakkaasti. Kysyin sähköpostitse biltemasta löytyykö heiltä teräsvillaa tuotenumerolla x tai vastaavaa tuotetta. Vastaukseksi sain tiedon, että kysymäni tuote on poistunut valikoimista. Selvä, entä se kysymykseni halutun kaltaisesta tuotteesta? Siispä uusi posti matkaan...

    Tällä tarkoitan sitä nimenomaan, että elektroniikkaa ja kodinkoneita joudut juoksuttamaan huolloissa koko takuun ajan, samoiten kun kahteen kysymykseen vain toiseen vastataan. Kaikki on keskeneräistä ja puolivalmistetta.

    Meidätkin koulutetaan suoraan kortistoon, joten meilläkin matka jää puolitiehen kun emme pääse toteuttamaan koulutuksessa opetettuja asioita käytännössä. Jurppii tämä nykymaailma..

    VastaaPoista
  3. "Miksi siis kiusata itseään tuloksettomalla työpaikan hakemisella?"

    Aika hyvä kysymys. Näyttää siltä, että voittaisit ennemmin lotossa kuin saisit työpaikan.

    Lopeta jo hyvä ihminen tuo itsesi kidutus ja hyväksy tosiasiat! Elämänlaatusi perantuu hurjasti!

    VastaaPoista
  4. Nyt olisi hyvä tietää, onko anonyymi kommentoija itsekin työnhausta luopunut työtön vai
    "varmassa ja vakaassa" kuukausipalkkaisessa työssä oleva henkilö? Kommenttiin suhtautumiseni riippuu täysin siitä. Nimittäin minäkin tarvitsisin kuukausipalkan ja siksi työnhausta luopuminen kokonaan onkin niin vaikeaa.

    Elämänlaadustani et varsinaisesti voi tietää, koska minulla toki on muutakin elämää kuin työttömyys ja epätoivoinen työnhakuni,
    joista kerron tässä blogissa muutaman kerran viikossa. Pitkät, vapaat kesät ovat esim. oikein kivoja ja elämänlaatua kohottavia!

    VastaaPoista
  5. Hei Toivoton!
    Olen taustalta seuraillut pari vuotta blogiasi. Pidän tavastasi kirjoittaa todella paljon ja sinulla on oivaltavia juttuja. Myös ihania kommentoijia ja keskusteluanne on mukava lukea. Kummasti antaa vertaistukea. Uskomatonta on jaksamisesi, itsestä tuntuu jo toivo loppuneen, vaikka ikää ja työttömyyttä minulla paljon vähemmän! Kaikkea hyvää sinulle!

    Halusin vain jättää puumerkkini :)
    Terveisin
    26-vuotias nainen, 2 vuotta työttömänä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi. Minusta on todella mukavaa saada tällaisia kannustavia palautteita aina silloin tällöin, niin jaksan jatkaa bloggaamista.

    Toivotan samoin sinulle kaikkea hyvää sekä työllistymistä!

    VastaaPoista
  7. Ihan työtön olen. Ja täysin varaton myös. Elämä on tässä ja nyt. On turha murehtia työstä tai rahasta, jota ei voi saada. Pitää nähdä elämässä ne asiat, jotka on kohdallaan. Murehtiminen myrkyttää mielen!

    VastaaPoista
  8. Niinhän se murehtiminen tuppaa tekemään. Teoriassa siitä on varsin helppo päästä irti, käytäntö on kuitenkin toinen juttu. Kun on yli vuosikymmenen saanut kuulla ettei kelpaa minnekään, niin alkaa itsetunto olemaan aikalailla käytetty loppuun.

    Pari vuotta valmistumiseni jälkeistä aikaa meni ihan toiveikkaasti ja huolettomasti ajatellen, että kyllä se oma paikka oravanpyörästä vielä löytyy. Nyt kun tuosta ajasta on kulunut 12 vuotta ja ikää on parin vuoden päästä 40, alkaa toiveikkuus olla täysin karistunut pois.

    On eletty ns. ruuhkavuodet odottaen sitä
    mahdollisuutta päästä mukaan yhteiskuntaan. Normi-ihmisellä olisi tässä vaiheessa uraputki parhaimmillaan, talosta puolet maksettu, lapsi lähenemässä teini-iän myrskyjä yms. ja mitä koulun penkiltä suoraan kortistoon päätynyt on saavuttanut? Aivan käsittämättömän määrän vihaa, katkeruutta ja turhautumista. Ammattitaito on vanhentunut, työttömyyden leima näkyy papereissasi ikuisesti, vanhemmat ikäpolvet jaksavat muistuttaa et kyllä töitä tekevälle löytyy...ikäsyrjintä kuulemma alkaa jo 40-45 tietämillä, eli alat olemaan jo liian vanha töihin ennenkuin olet edes päässyt työelämään kiinni?

    On hienoa, että jaksaa ajatella positiivisesti, itsestäni on jokaisen hylkäyskirjeen jälkeen lähtenyt pala pois ja en enää jaksa edes yrittää tavoittaa positiivista ajattelua, puhtaasti siksi, ettei sellaisia kokemuksia ole osunut kohdalle.

    VastaaPoista
  9. On se vaan perkuleen sääli, että työhaluiset ihmiset väkipakolla tungetaan lokeroihoin, joista ei ole ulos pääsyä. Mitään ei voi suunnitella eikä nykypäivääkään oikein elää, roikutaan ihan porukalla löysässä hirressä. Odotellan, kun seuraava taho ottaa yhteyttä.............

    Miksei näitä ahneita suuria ikäluokkia laitettaisi vaan kertalaakista eläkkeelle ja päästettäisi nuoremmat (yli nelikymppiset) remmiin ja tietenkin alle sen (nuoret) mukaan luettuina?

    Häipyvät nämä työn raskaan raatajat kuitenkin etelän veroparatiiseihin loikoilemaan, varmaan ihan ansaitusti huoli tietenkin on jatkossa: kuka heidän terveyttään jatkossa vaalii?

    Ei tarvitsisi maahanmuuttajia perheineen enää tänne haalia, hoidettaisiin ongelma ihan oman porukan kesken.

    No, onhan se ymmärrettävää, että näille suurille ikäluokille tämä suuremman eläkkeen houkutusloukku aikoinaan viriteltiin, mutta siitä voisi jo luopia yhteisen edun nimissä. Varsinainen jarru, ehkäpä juuri julkisella puolella?

    VastaaPoista
  10. Enhän toki koko aikaa työttömyyttäni murehdi siitä huolimatta, että esim. oma rahatilanteeni ei juuri huonompi voisi olla... Onneksi perheen rahatilanne on kokonaisuutena plussan puolella!

    Positiivisia kokemuksia ihminen tarvitsisi voidakseen ajatella positiivisesti, ja kun niitä ei juuri ole eikä tule, niin ei (aina pysty) hammasta purren olemaan iloinen ja positiivinen kaikesta huolimatta.

    Suuret ikäluokat ovat jo häipyneet eläkkeelle, mutta paljonko väkeä on heidän tilalleen palkattu? Olen parhaillaan typo-koulutuksessa alalle, jossa työskentelee paljon noin viisikymppisiä ja sen yli olevia naisia, mutta sielläkin työpaikat jatkuvasti vähenevät tehostamisen, säästöjen ja sen sellaisen nimissä.

    VastaaPoista