perjantai 16. tammikuuta 2015

Onko uudelleenkouluttautuminen liian myöhäistä työllistymisen kannalta?



”Yksi ammatti ei riitä enää eläkeikään, sanotaan. Eikä koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa alaa. Mutta pitääkö se paikkansa?
30+-ikäinen löytää kyllä uuden työn(?), mutta entäpä 50+-ikäinen (tai – minun tapauksessani – 50- -ikäinen?).”

– Yleisimmin insinöörit ja arkkitehdit vaihtavat ammattia lähelle aiempaa, esimerkiksi yrityksistä liikkeenjohdon konsultiksi tai yksityisyrittäjiksi.”
Minä puolestani olen jälleen kerran pakkovaihtamassa - tai yrittämässä vaihtaa - ammattia tai alaa entistä kauemmas aiemmasta, vaikka olisin kovasti halunnut ja edelleenkin haluaisin tehdä aikaisempien työtehtävieni tyyppisiä töitä.

Uudelleenkoulutuksella ”ei yläikää”
”... Jos kunto ja motivaatio riittävät, ammatinvaihtoa ja uudelleenkouluttautumista voi suositella vanhemmille ikäryhmille. Eläkkeelläkin voi tehdä työtä. Uudelleenkoulutus ei välttämättä merkitse koko opintoputken läpikäyntiä.  Tärkeä on huomata, että nykyinen näyttötutkintoon pohjaava koulutustutkintomalli on sangen joustava ja helpottaa erityisesti vanhaa työtä lähelle uudelleen kouluttautumista. Sen voi suorittaa myös työn ohessa (tai työttömyyden ohessa…).  Nykyään tiettyyn ammattikäsitteeseen lukkiutuminen ei aina ole välttämättä kannattavaa: kaikissa ammattiryhmissä on yleisiä elementtejä ja alueita, joita voi käyttää toisessa ammatissa tai tutkinnossa.”
Kuntoa ja motivaatiota minulla on ja yksi näyttötutkinto jo suoritettuna sekä seuraava (tai ainakin osatutkinto) mahdollisesti suoritettavana. Olen yrittänyt vaihtaa pakon edessä perinteisemmille naisten aloille eli huonompipalkkaisiin töihin (vaikka en koskaan ole hyvää palkkaa saanutkaan), mutta mikään ei auta – työpaikkoja ei vain (ainakaan minulle) ole. Uudelleenkouluttautuminen ei liene koskaan(?) myöhäistä, sen sijaan työllistymiseni valitettavasti näyttää olevan tässä vaiheessa aivan liian myöhäistä. Pitkittyessään se väistämättä on mutkistunut. Vaikka työllistyisinkin, kuitenkaan työttömyysvuosina menettämiäni ansioita (ainakin 50 000 €(!)) ja työvuosia en enää voi saada takaisin, vaan ne pysyvät aina mielessäni korvaamattomina vahinkoina. Teoria ja käytännön toteutuminen eivät yleensä kohtaa näissä tsemppaamaan pyrkivissä artikkeleissa. Totuus on kuitenkin se, että vaikka suorittaisi millaisen (näyttö)tutkinnon tahansa, ei yhdellekään työnantajalle muodostu siitä velvollisuutta työllistää tutkinnon suorittanutta henkilöä!

4 kommenttia:

Jakojäännös kirjoitti...

Uudelleenkouluttautumista mietin minäkin. Vaikeaa on vain tietää, mihin kannattaisi kouluttautua ottaen huomioon oma ikä ja kunto. Se jaksaminen ei vuosien myötä tästä ainakaan parane ja nyt tehtyäni kohta vuoden siivoustyötä, olen romu vähän sieltä ja täältä. Tarvitsisin jonkun vähemmän fyysisen ammatin. Tällä eläkekertymällä minulla ei ole varaa hoitaa itseäni kummoisesti tulevaisuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

>>Jos kunto ja motivaatio riittävät, ammatinvaihtoa ja uudelleenkouluttautumista voi suositella vanhemmille ikäryhmille. Eläkkeelläkin voi tehdä työtä>> Niin voi, jos joku palkkaa mutta kuka palkkaisi eläkeläisen kun työllistymisvaikeuksia on jo +40-vuotiailla.

Jakojäännös kirjoitti...

Osaisiko joku oikeasti valaista, kuinka helposti Pirkanmaan alueella annetaan 40+ ihmisten kouluttautua uuteen ammattiin? Olen ajatellut, että itselläni se voisi olla ainoa väylä fyysisesti helpompiin töihin ja parempiin ansioihin.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Omalla kustannuksella saa toki kouluttautua ihan niin paljon kuin haluaa. Eri asia on sitten, jos haluaa työttömyyskorvauksella opiskella sallitut 2 vuotta. Silloin pitää olla kyseessä opinnot "työllistävään" ammattiin . Nykyään ainoa sellaiseksi katsottava taitaa olla lähihoitaja - enkä tiedä onko edes se enää?